AM-hisu 2015

Haukiputaan Heiton avoimet AM-hiihtosuunnistuskilpailut 22.3.2015 Haukiputaan Hanhiperällä. 


Kuvagalleria


Ratamestarin lausunto

 "Havuja perke…", toivoi hiihtäjäsuuruus Matikainen aikoinaan. Luulenpa, että sama lause kuullaan taas, mutta toisessa merkityksessä.  Uraston kunto on kaksijakoinen, tekisi mieli sanoa paikka paikoin että nopeakulkuista kangasmaastoa ja välillä hisuparatiisia. Avoimilla ja harvoilla metsäpätkillä uraston kunto on edelleen hyvä, jopa erinomainen. Metsäisillä, tiheäpuustoisilla pätkillä urasto on lähes käyttökelvoton tuon em. Matikaisen toiveen vuoksi. Hankikanto pelastaa tätä jonkin verran. Ehdimme merkata karttaan alkuviikon havutilanteen mukaan roskaisimmat pätkät pisteuralla, mutta tilanne on huonontunut kartan päivityksen jälkeen. Toivottu lumisade, joka olisi kruunannut uraston erinomaiseksi peittäen vähäiset havut, vaihtui torstaina vesisateeksi —> tilanne paheni. Uran kuntoa ei voi aina kartasta nähdä, päättelyä tarvitaan sekä onneakin reitinvalinnoissa. Itku meinas päästä rasteja perjantai-iltana viedessä. Muutama sentti lunta ennen kisoja korjaisi tilanteen aivan toisenlaiseksi. Viikolla jopa +8 asteen lämpötila auringon porottaessa haihdutti lumia ja sulatti/jäädytti kartassa mustalla merkityt tiet.  Auringon tekemälle työlle mustien teiden osalta emme voi mitään ja niiden kunnon voitte itse todeta lähtöpaikalle mennessä. Ne ovat jäisiä ja osittain sulia. Auringon työlle metsässä taas voimme, tilasimme perjantaille pimennyksen ja lauantaina lumetetaan pahimmat pätkät vielä uudestaan. Kunnioitamme Matikaisen toivetta ja jätämme havut urastolle. Radat tarjoavat runsaasti suunnistustehtäviä ja havuisuuden sekä hankikannon vuoksi reitinvalinnoissa pitää olla ns. pelisilmää. KEHOITAMME VAROVAISUUTEEN: urasto on roskainen ja jäinen. Ihan ykköskalustolla on ihan turha lähteä kisaan. Jää ja roska tasoittaa kalustoerot, liisteriä pidoksi emme suosittele. Liisteriä saa toki laittaa ja pitää varmasti. Kartan reunassa virtaava Kiiminkijoki on merkattu kielletyksi alueeksi ja lisäksi kertaamme vielä, JOEN JÄÄLLE EI SAA MENNÄ mikäli jäätä ylipäätään enää kisapäivänä on.
 Kiusanamme on ollut moottorikelkkailija, joka kapeatelaisella kelkalla on tehnyt ylimääräisiä uria maastoon. Ylimääräisen uran tunnistaa kapeasta telanjäljestä. Ylimääräisten urien lähdöt on pyritty tukkimaan risuestein.  Hyväkuntoinen, onnekkain, riittävän kokemuksen omavaa taitava suunnistaja varmasti pärjää keskimääräistä paremmin näissä kisoissa. Kiitos ja anteeksi sekä onnea reitinvalintoihin! Valvojan lausunto
Kilpailun valvoja Antero Mikkosella ei ole lisättävää ratamestarin lausuntoon, vaan ainoastaan toteaa, ettei kisajärjestäjillä ole järjestelyjen osalta mitään anteeksipyydettävää.


*******


Kilpailujen jälkeen kilpailukeskuksessa Oulurastit seuraavasti:

tiistaina 24.3. klo 17 - 18 hisu-radat (maali sulkeutuu klo 20)
torstaina 26.3. klo 17 - 17.30 juoksu ja klo 18.30 - 19 pyörä (maali sulkeutuu klo 20)

Ratamestarit ja kilpailun johtaja ovat  katsastaneet kisamaaston. Hyvin pohjustetut urat ja yöpakkaset pitänevät huolen, että kilpailut pystytään järjestämään suunnitellusti.