Kilpasuunnistajat

Tässä ryhmässä omistat lisenssin ja osallistut aktiivisesti suunnituskilpailuihin.

Kausimaksu on 50 euroa. Kausimaksulla saa osallistua seuran omiin harjoituksiin. Omille Oulurasteille osallistumiset ilmaisia.

Jaosto maksaa osallistumiset kansallisiin kisoihin, AM-, PSM- ja SM-kisoihin kisoihin sekä Kalevan Rastiviestiin sekä Jukolan tai Venlojen viestiin. Mahdollisuus osallistua jaoston järjestämiin leireihin ja muihin tapahtumiin. Saat myös osallistua jaoston järjestämien tapahtumien ja kilpailujen järjestelyihin. Jaosto voi osallistua leirikuluihin, kulloinkin erikseen sovitulla tavalla. 

Kilpasuunnistajat hankkivat ja maksavat itse lisenssinsä.

 

Mauno Hanhelalle SM-hopeaa

 

Hiihtosuunnistuksen arvokisaputki veteraaneille alkoi kaksi viikkoa sitten MM-kisoilla Imatralla, jatkui viikkon päästä SM-sprinteillä Mikkelissä ja SM-keskimatka oli viime lauantaina Vetelissä.

Imatralla oli pikku pakkanen ja kaksi tykkiä paahtoi lunta jo valtaviin kasoihin, mutta metsiin ei luonnonlunta ollut oikein riittänyt. Lumen vähyys olikin järjestelyiden osalta hankalin asia, varmasti kaikilla kilpailijoilla oli kotiin tuliaisina rispaantuneet suksien pohjat. Joillakin oli myös mitaleja, minulla kokemuksia; pitkäktä matkalta tuli hylkäys, yhdeltä rastilta puuttui leimaus, keskimatkalla jo hyväksytty suoritus, mutta isoja virheitä ja sijoitus 9..  Mikkelin SM-sprinteissä radat olivat todella vaativat. Lunta oli Imatraan nähden hyvin, eikä suksi tarrannut kertaakaan kiveen tai juurakkoon. Karsinta oli aamupäivällä ja huonosti lähti minulta liikkeelle, ylimääräisiä harhailuja ja sijoitus 17.. Iltapäivän finaaliin pyrin keskittymään tehokkaammin ja hiukan onnistuinkin. Maaliin tullessa menin johtoon, mutta karsinnassa 16 parempaa oli vielä tulematta. Kävin suihkussa ja olin valmiina lähtemään kotia kohden, kun Eeva-Liisa tuli autolle ja sanoi, että taidan saada pronssia. Kukaan ei mennyt täysin virheittä ja minun suoritus riitti kolmanteen sijaan. Tänä vuonna sää suosi Vetelissä järjestäjiä, aurinko paistoi pienessä pakkasessa ja edellisenä päivänä lakannut lumisade teki kelkoilla ajetut urat hyvin hiihtokelpoisiksi. Minulla kisa alkoi heti tökkiä ennen ykkösrastia. Kun ensimmäinen käännös oli vasempaan, toinen piti olla neljäs oikeaan, niin minä käännyin kolmannesta (en nähnyt kartassa yhtä uraa, sekottui oja- ja soistuvamerkkeihin). Onnekeseni maastossa oli talon kokoinen kivi, josta paikansin itseni ja virhettä tuli vain toista minuuttia. Loppu menikin suuremmitta hölmöilyittä ja sijoitukseksi tuli hopea. Ensi lauantaina 4.3. Raahessa ovat SM-pitkät matkat. Jatkuuko nousujohteisuus vai aloitanko alusta? Totta kai nousujohteisuus ;)
 - Mane-