Sporttiklubi

Sporttiklubin vaellusreissu Sloveniaan

Syyskuun alussa teimme omatoimisen vaellusreissun Slovenian Blediin. Vuokrasimme kuuden hengen porukalla koko talon Radovna-joen rannalta, ihan Triglavin kansallispuiston reunamilta. Siitä teimme päivävaelluksia kauniiseen ympäristöön. Vain yhtenä päivänä menimme bussilla kauemmas, Bohinj-järvelle.

Bledin kaupunkiin oli viiden kilometrin kävelymatka, kävimme siellä kahdesti. Bled-järvi ja sen ympäristö on jo näkemisen arvoinen, etenkin järven keskellä oleva kirkkosaari sekä kukkulalla sijaitseva linna. Hissillä pääsi pienen laskettelurinteen yläasemalle ja sieltä arvatenkin oli upeat maisemat.

Muita retkiä teimme Vintgarin ja Pokljukan rotkoille, Hom'in kukkulalle sekä Bohinj-järven lähellä olevalle Savican putoukselle. Vintgarin putouksella jouduimme keskelle ukkosrintamaa, mutta onneksi olimme juuri tauolla katoksen alla. Ensimmäisenä päivänä oli myöskin ukkoskuuroja ja viimeisenä vaelluspäivänä satoi, mutta muuten saimme nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.

Lähistöllä ei ollut ruokaravintoloita, mutta muista kylistä ja Bledistä viihtyisiä ravintoloita löytyi useita. Ruokakauppa oli ihan lähellä ja ostimme aamiaistarvikkeet sieltä. Kahdesti laitoimme myös ruokaa asunnossamme. Hintataso oli Suomen hintoja alhaisempi, hyvää viiniä sai 3:lla eurolla pullo. Jossakin ravintolassa iso olut maksoi kaksi euroa ja pieni lasi viiniä euron.

Paljon jäi vielä näkemättä, mutta olimme erittäin tyytyväisiä kaikkeen kokemaamme. Saimme myös ystävällistä kohtelua. Viikon aikana tuli käveltyä yli 90 km, osittain hyvinkin vaihtelevissa maastoissa. Voimme kyllä suositella Sloveniaa matkakohteeksi.

Teksti ja kuvat: Terttu Peltoniemi ja Tarja Huru

Sporttiklubin vaellusmatka Alpeille

Sporttiklubin viisi reipasta vaeltajaa oli mukana You Travelin järjestämällä vaellusmatkalla Saksaan ja Itävaltaan, Hochkönig-vuoren lähelle elokuun lopussa. Ryhmään kuului 13 vaeltajaa + opas Sari Haywood, sporttiklubista olivat mukana Sirpa Kuokkanen, Leena Pätäri, Jussi Krankka, Tuomo Annala ja Terttu Peltoniemi, joka kokosi tämän jutun.

Lauantaina saavuimme helteiseen Muncheniin ja jatkoimme siitä minibussilla Königsseehen. Siitä teimme rengasmatkan Itävallan puolelle ja saavuimme perjantai-iltana takaisin Königsseehen. Välillä menimme takseilla vaellusreitille, välillä lähdimme kävelemään suoraan hotellilta.

Aluksi kuljimme Berchtesgadenin kansallispuistossa Itävallan rajan yli. Matkalla näimme vuoria ja kauniita alppimaisemia sekä uskomattoman Seisenbergklammin rotkon, jossa Weissbachin joki muodosti mahtavia koskia ja putouksia yli kilometrin matkalla.

Toisena päivänä kiipesimme jo lähes 1800 metriin peläten vähän, että saavuttaako ukonilma meidät. Kyllähän se loppumatkasta saavuttikin, isoja rakeita tuli niskaan oikein kunnolla. Edellisen illan ukonilman näytöstä ei kukaan ollut Suomessa kokenut.

Kolmantena päivänä näimme Hochkönigin, 2941 m, ja ympäröivien vuorten komeat silhuetit. Ilma alkoi olla taas helteinen. Yövyimme 1500 metrissä idyllisessä Arthurhaus-hotellissa. Sieltä laskeuduimme seuraavana päivänä Salzach-joen laaksoon Werfeniin ja jatkoimme junalla Gollingin kylään.

Torstain vapaapäivän monet viettivät Salzburgissa (vain 45 min junamatka), me teimme 12 km:n kävelyretken läheiselle, upealle vesiputoukselle sekä kauniille alppijävelle, Bluntausee'lle.

Viimeisen päivän vaellus oli pisin ja rankin n. 20 km vaellusta, 1350 m nousua ja 750 m laskua, korkein kohta oli n. 1850 metrissä. Haastetta lisäsi se, että melkein koko matkan satoi vettä ja ylhäällä puurajan yläpuolella tuuli voimakkaasti. Oli kyllä onni, ettei vilustuttu. Muiden päivien matkat olivat 13 – 16 km ja nousua tai laskua oli lähes 1000 m. Kahta sadepäivää lukuunottamatta ilma oli lämmin, jopa helteinen.

Vaellusreitit olivat vaihtelevia; polkuja, hiekkateitä ja vähän asfalttiakin. Sade aiheutti liukastumisvaaran jyrkillä poluilla ja lehmien luikumiinat toivat oman lisänsä. Niistäkin selvittiin vain yhdellä kaatumisella, eikä muutenkaan sattunut haavereita yhtä hiertymää lukuunottamatta. Lehmien vuoksi oli paljon aitoja ja niissä erilaisia portteja, joissakin piti kiivetä portaita ylös ja toisia alas; toisissa taas oli hyvin tiukka mutka. Reitit olivat hyvin merkittyjä.

Matkan hintaan sisältyi hotelliaamiainen sekä päivällinen, paitsi vapaapäivän iltana. Ruoka oli oikein hyvää ja olutkin; monille uusi tuttavuus Radler, jossa oli oluen lisäksi vichyä tai vastaavaa. Kolmessa hotellissa oli, yllätys, yllätys ihan kunnon sauna, se sopi suomalaisille hyvin.

Matka oli hyvin organisoitu, ei tarvinnut itse huolehtia reittien valinnoista, ruokailuista yms. Lounaat syötiin yleensä matkan varrella olevissa majataloissa. Tästä saimme kivoja ideoita ja intoa järjestää seuraavaa vaellus- tai hiihtomatkaa Alpeille.

Vaellus Tervareitillä

Suomi 100 vuotta kunniaksi vaelsimme täydet 100 km Oulujoen Tervareitillä Sankivaarasta Rokualle kesäkuun puolessa välissä. Reissussa olivat mukana Kuokkasen Sirpa, Krankan Jussi ja Peltoniemen Terttu. Sankivaaran mäkien jälkeen oli aika tasaista taipaletta Muhokselle, jossa oli jyrkkiäkin mäkiä. Loppumatka oli jälleen tasaisempaa. Ilmat olivat suosiolliset; alkukesän viileyden jälkeen oli suorastaan kuuma patikoida 20 – 25 asteen lämpötilassa.

Matkan varrella oli laavuja mukavasti, pysähdyimme niillä joko juomaan tai ruokatauolle, samoin Kallioselän autiotuvalla. Emme jääneet siihen yöksi, koska matka oli edennyt vasta 16 km. Kallioselällä vesi otettiin kaivosta ja kaivoveden sekä lampien vedet halusimme varmuuden vuoksi keittää.

Alun metsäisen maaston jälkeen oli enemmän suomaastoa ja pitkospuita. Niitä saimmekin kävellä vaelluksen aikana useita kymmeniä kilometrejä. Vain muutamassa paikassa oli kosteaa maastoa ilman pitkospuita. Reitti kulki melkein koko matkan samaa kuin hiihtoreitti, Kallioselän jälkeen Matkajärvelle erillistä reittiä.

Matkajärvelle saavuttaessa olimme taivaltaneet 27 km ja jäimme siihen yöksi. Yövyimme teltoissa ja teltoille oli vaikea löytää tasaista paikkaa maastossa. Kodassa emme halunneet yöpyä mm. sääskien vuoksi ja kodan takana oli jo yksi teltta, kahden nuoren naisen + koiran. Ruokaa laitoimme trangialla nuotiopaikalla. Matkajärven lähelle pääsi metsäautotietä myöten. Siellä olikin useita kalastajia, koskapa järveen oli istutettu kirjolohta ja siikaa. Jotkut kalastaja saivat lohia.

Matkajärven jälkeen oli pitkiä taipaleita ilman vesipaikkaa, joten kaikki pullot piti täyttää keitetyllä vedellä. Etenkin Pällin ja Utajärven vajaan 20 km pätkällä ei ollut laavuja eikä vesipaikkoja, kun emme halunneet poiketa reitiltä Sotkajärven laavuille. Matkajärveltä oli vajaan 10 km matka Montan leirintäalueelle, jossa saimme veden lisäksi kahvia ja pullaa sekä tietysti jäätelöä.

Montan jälkeen oli upea maisemareitti ”vaativa Lemmenpolku”. Se oli oikeasti vaativa, oli jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä kauniita näköalapaikkoja. Leppiniemen jälkeen polku seuraili Oulujokea, välillä lähellä rantaa pusikoiden keskellä. Siellä oli pahimmat sääskipaikat, muuten ne eivät hirveästi häirinneet, taukopaikoilla vähän. Pidimme taukoa kauniilla paikalla Halinsaaren laavulla.

Pällissä vietimme toisen yön. Olipas oikein ihanaa puhdistautua ja virkistäytyä Oulujoen raikkaassa vedessä uiden. Pällin laavupaikka oli oikein hyvä, paljon tasaista nurmea teltoille ja siisti WC. Monissa laavupaikoissa ei ollut WC:tä ollenkaan.

Pällin jälkeen menimme taas soisille maastoille. Kauniita olivat nekin kukkamerineen ja näimme jopa kaksi hirveä kauempana. Muutamissa paikoissa saimme ihmetellä, minne reitti jatkui, varsinkin risteyskohdissa merkinnät saisivat olla selkeämpiä. Myös lähempänä Rokuaa merkinnät olivat puutteelliset. Reitillä ei ollut paljon kulkijoita. Niiden nuorten naisten lisäksi näimme vain päiväretkeilijöitä ja geokätköjen etsijöitä.

Utajärvellä minun piti antaa periksi ja lopettaa vaellus lukuisten rakkojen ja hiertymien vuoksi, Sirpa ja Jussi jatkoivat seuraavana päivänä Rokuan Hoville saakka. Heille tulikin aika huikonen viimeiselle päivälle, yli 30 km. Vain loppumatkasta pienoinen sadekuuro yllätti.

Hieno reissu kaiken kaikkiaan; hyvä seura ja mukavat jutustelut tauoilla ja iltanuotiolla. Joskus voisi vaeltaa reitin uudestaan, ei aina tarvi mennä merta edemmäs kalaan.

Matkamuistelot kirjasi Terttu.

Yhteislenkkejä ja monipuolista liikuntaa - mukavassa porukassa

Sporttiklubi on tarkoitettu kaikille liikunnasta innostuneille aikuisille.

Tavoitteena on säännöllinen liikunnan harrastaminen ympäri vuoden.

Liikkumisen iloa koetaan esimerkiksi yhteislenkeillä.

Lajeina ovat vuodenaikojen mukaan vaihtuvat juoksu, sauvakävely, rullahiihto/luistelu, pyöräily tai hiihto.

Talvikaudella liikutaan myös sisätiloissa salibandyn, kori- ja lentopallon, kuntopiirin ja lihashuollon merkeissä. Välillä otetaan rennommin: käydään vaellus- ja makkaranpaistoretkillä.

Sporttiklubissa vaihdetaan kokemuksia kuntoilusta, urheiluvälineistä ja välinehuollosta. Tarvittaessa annetaan vinkkejä oman kunnon kohottamiseen, ja opastetaan harjoitusohjelman laatimisessa.

Kausimaksu on sama kuin triathlonjaoston kausimaksu eli 60 € koko vuosi. 

Lisätietoja:

Tarja Huru p. 044 322 7728

____________________________________________________________________________

Sporttiklubi Italiassa!

Sporttiklubin viides matka suuntautui Pohjois-Italiaan. Tällä kertaa mukana oli Tarja, Jussi, Maarit, Leena, Terttu, Sirpa, Orvokki ja Tuomo. Saimme nauttia loppukesän helteistä Lago Maggioren alueella. Maggiore-järvi sijaitsee Milanon lentokentältä n. 50 kilometriä luoteeseen. Järvi on pitkä ja ulottuu Sveitsin puolelle Lucarnon kaupunkiin. Olimme vuokranneet Lesan läheltä Solcion kylästä kokonaisen kivitalon. Talo oli rakennettu 1700-luvun lopulla ja huoneita oli kolmessa kerroksessa. Omistaja Nico oli matkoilla, joten erittäin ystävällinen ja avulias naapuri Mario oli vastassa ja esitteli sekä talon että ympäristöä.

Julkiset kulkuvälineet tulivat viikon aikana tutuksi, kun kuljimme bussilla lähimpään kaupunkiin Stresaan. Lauantaina noustiin kabiinihissillä Mottaroneen. Käveltiin ihan huipulle, 1490 metriin, jossa nautittiin maisemista ja syötiin eväitä. Kahvit ja leivokset maistuivat ennen patikoimista alas kaupunkiin. Jalat olivatkin kovilla, kun laskua kivikkoisella polulla tuli 1600 m.

Sunnuntaina teimme aurinkoisen järviristeilyn. Vanhempi italiano sai myytyä turisteille tuplahintaisen risteilyn a’ 30 €. Mutta mitäpä tuosta, koska saimme oman veneen, hovikuskin ja aikataulut. Kiersimme kaukaisemman saaren ja rantauduimme kahdelle saarelle, joista löytyi ravintoloita ja shoppailupaikkoja.

Stresan matkailuinfosta neuvottiin reitti, joka meni metsiä ja kyliä myöten lähelle majapaikkaamme. Päivän ja koko reissun motoksi tuli lause ”mutta onneksi emme eksyneet”. Reitit eivät olleet kovin hyvin merkittyjä, joten pieni harhailu oli hyvin todennäköistä.

Tiistaiksi oli luvannut sateisempaa säätä, joten suuntasimme junalla Stresasta Milanoon. Milanossa tapasimme myös talon omistajan Nicon. Hänen vaimonsa suku oli aikoinaan hankkinut talon metsästyskäyttöön. Nico esitteli vähän Milanoa ja hän pyysi meitä ottamaan häneen yhteyttä, jos matkustamme hänen kotikaupunkiinsa Roomaan. Kiertelimme Milanon keskustassa ja ihastelimme mahtavia rakennuksia, etenkin kuuluisaa tuomiokirkkoa. Jotkut tekivät ostoksiakin; vaatteita, kenkiä jne. Suklaapuodista löytyi pikkulaukku ja nalle. Vaikka lähdimme aamulla jo kahdeksan jälkeen, aikaa oli kuitenkin rajallisesti, bussi-juna-metro molempiin suuntiin vei aikaa.

Keskiviikko oli jälleen lämmin ja niinpä Tarja ja Maarit päättivät viettää osan päivästä rannalla. Me muut ajoimme bussilla Verbaniaan ja nousimme sieltä kansallispuiston metsään. Aluksi oli taas ylämäkikävelyä kaduilla ja kujilla auringon porottaessa niskaan. Oli todella kuuma, iltapäivällä yksi mittari näytti +37 astetta! Taukoja täytyi pitää, mutta sitten vähän helpotti, kun päästiin metsikön suojaan. Siellä polut olivat merkittyjä. Mutta sitten eräs ranskalaismies suositteli meille toisen reitin valintaa, se oli kuulemma helpompi, ei niin jyrkkää alamäkeä. Onneksi emme taaskaan eksyneet! Suunnistamista helpotti tietysti se, että Maggiore-järvi pilkotti aina jostakin puiden tai talojen välistä. Majapaikassamme meitä odotti Tarjan ja Maaritin laittama herkullinen illallinen!

Illalla suunnittelimme seuraavan päivän vaellusta, halusimme vuoristoon. Olimme saaneet ohjeita, että kannattaa mennä Domodossolaan, siellä olisi lähellä korkeampia huippuja. Tilasimme 8 hengen vuokra-auton Nicon ja Marion avustuksella. Ajoimme sillä tunnin matkan Domodossolaan. Toinen ohje neuvoi meitä menemään Monte Rosan lähelle, joten jatkoimme bussilla Macugnagaan. Bussimatka oli jo elämys, mutkaista solaa, joen vartta myötäillen n. 1200 m korkeuteen. Alppikylän kahvilan mukava ja palvelualtis isäntä neuvoi meitä menemään Pecettosta hissillä ylös ja sieltä patikoimaan eteenpäin; olisi kuulemma hyvät näkymät Monte Rosan vuoristoon.

Ihanasta Macugnagan alppikylästä kävelimme kilometrin matkan hissiasemalle. Joidenkin kauhuksi hissit olivat tuolihissejä ja ylempi kulki aika korkealla maanpinnan yläpuolella. Ei se ylösnousu mitään, mutta kun alas lähdettiin suoraan jyrkännettä alaspäin. Kyllä siinä sai pidellä repusta kunnolla kiinni. Kahvilan isäntä oli kyllä oikeassa. Ympärillä näkyi useita Sveitsin rajalla olevia Monte Rosan yli 4000 metrin huippuja. Kävelimme jokivarren rinnettä eteenpäin tuvan lähelle. Terttu ja Tuomo jatkoivat Locco-alppijärvelle. Kävimme yli 2200 metrin korkeudessa. Jotkut eivät halunneet tulla hissillä alas vaan kävelivät. Palasimme bussilla Domodossolaan ja sieltä junalla Stresaan ja sitten vielä bussilla Solcioon. Erittäin mahtava päivä!

Viimeinen päivä vietettiin rennommin, aurinkoa ottaen ja shoppaillen. Stresassa oli kivoja butiikkeja. Löysimme mm. kaupan, jossa kirjailtiin essuja, lakkeja yms omilla teksteillä. Niinpä sukulaisemme saivat tuliaisiksi ”Keittiön kuningatar”-essuja. Lounaspaikan etsintä tuotti meille monesti päänvaivaa. Koska söimme tuhdin aamiaisen majapaikassa, halusimme lounaan myöhemmin. Useat ravintolat pitivät siestaa kolmesta seitsemään. Stresassa eräs ravintola oli auki siestan aikaan ja me saimme hyvää kalaruokaa.

Kaiken kaikkiaan hieno reissu, vaellusta tuli noin 70 km plus kaupunkikävelyt. Muuta liikkumista tuli lisäksi. Jotkut innokkaimmat kävivät aamuisin 5-6 km:n juoksulenkillä. Illalla oli kiva hikisen päivän jälkeen pulahtaa järveen. Järven vesi oli ihanan pehmeää. Porukka oli yhtenäistä. Vaikka luulisi, että kahdeksalla henkilöllä on useampia mielipiteitä esim. ruokapaikasta, niin päätökset tehtiin nopeasti ja sopuisasti. Aamuherätys sujui automaattisesti viereisten kirkonkellojen soidessa seitsemältä.
 

Sporttiklubi Bad Gasteinissa

Itävallan Alppien upeissa vuoristomaisemissa patikoimme viikon aikana yli 100 km. Säät vaihtelivat vuoriston nollasta lähes hellelukemiin; oli sumua, sadetta, pilvistä ja auringonpaistetta. Sade ei meitä haitannut, pantiin sadevarusteet päälle ja taivallettiin 20 km. Tai sitten nautittiin kylpylän erilaisista altaista ja saunoista. Löylynheittosaunassa olisi pitänyt huiskia pyyhkeellä ympäri huonetta, mutta me vain heitettiin löylyä suomalaiseen tapaan.

Hotelli Villa Behrens oli viihtyisä ja etenkin sen herttainen kiharapääisäntä oli mukava. Hän rukoilikin meille joka päivä hyviä vaellussäitä. Hotellin päärakennuksessa oli meidän onneksemme sauna ja ulkona uima-allas.

Valitsimme eri vaellusreittejä, jotta paikka tuli tutuksi. Sadepäivien jälkeen meidän oli tultava alamäkeen, koska ylhäällä oli vielä vaarallisen paljon lunta. Ei sekään reitti ollut helppo; jyrkkää rinnettä kurassa ja lehmänkakkoja väistellen. Ei voinut välttyä uppoamasta nilkkoja myöten mutaan. Päivämatkaa tuli n. 17 km ja laskua 1700 metriä. Illalla pohkeet vaativat venyttelyä, voitelua ja hierontaa.

 Korkein paikka, jossa kävimme, oli Niedersachsenhause, lähes 2,5 km korkeudella. Lähdimme nousemaan Sportgasteinista, 1560 m. Nousu oli kokonaisuudessaan jyrkin, mutta ylhäältä avautuivat sitten hulppeat maisemat. Tuvassa saattoi yöpyä ja siellä sai lämmintä ruokaa. Tarkoituksemme oli palata toista reittiä takaisin, mutta lumen ja polun vaarallisuuden vuoksi palasimme samaa reittiä. Jotkut toiset yrittivät lähteä sille vuoristoreitille, mutta hekin kääntyivät takaisin.

Yhtenä päivänä kävelimme joen vartta Bad Hofgasteiniin tasaisempaa reittiä. Hofgastein oli kaunis kylä ja siellä oli enemmän shoppailumahdollisuuksia. Nousimme junalla ja hissillä vuorille ja teimme siellä pikkulenkkejä läheisille ”nyppylöille”. Yli 2 km:n korkeudessa pienikin ylämäki tuntui raskaalta. Meillä oli oikea korkean paikan leiri. Hyvä porukka, vaikka ikähaitari yli 30 vuotta, jokainen sai tehdä itselleen sopivan raskaita lenkkejä. Katri teki yleensä ylimääräisen vuorikierroksen. Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, sinne mieli halajaa uudelleen.