Jyrki Leskelä juoksi 170 kilometriä vuorokaudessa

Suunnistaja Jyrki Leskelä kaipasi haastetta ja alkoi ultrajuoksijaksi. Lue Leskelän kuulumiset Kaustisen SM-kisan jälkeen.

Suunnistuksella ja 24 tunnin juoksulla on itse asiassa melko paljon yhteistä. Sen verran voin jo tällä kokemuksella väittää. Kummassakaan kestävyyslajssa ei ennen lähtöä voi kokonaan tietää, mitä kisa tuo tullessaan vaan kyseessä on ainutkertainen seikkailu - tosin eri syistä.

Itsensä äärirajoilla

Suunnistuksessa itse rata on joka kerralla perustavalla tavalla erilainen. 24h-juoksu taas ylittää normaalin juoksuharjoituksen keston niin moninkertaisesti, että kisa on jollain tavalla tutustumista fyysisiin ja henkisiin äärirajoihinsa itse radan ollessa toissijainen huolenaihe. Esimerkiksi Kaustisen 24 tunnin kisassa juostiin samaa noin kilometrin reittiä ympäri yhä uudestaan ja uudestaan, eli kerättiin kierroksia. Ainoa vaihtelu oli juoksualustan vaihtuminen tiilimurskasta hiekkatiehen, hiekkatiestä asfalttiin ja takaisin hiilimurskaan, sekä reitille mahtuneet pieni alamäki ja ylämäki, sekä vuorokaudenaikojen ja sään vaihtelut, joita onneksi Suomen kesässä vuorokauden aikana tapahtuu.

Erikoisuutena kilpailijat pystyivät myös itse seuraamaan tilannetta kisan aikana. Varsinkin iltamyöhään ja aamuvarhaisella he olivat kuuluttajan pääasiallinen yleisö, kun varsinaiset katsojat ja jopa osa huoltajista vetelivät sikeitä.

Järki mukana

Kummassakaan lajissa, suunnistuksessa tai ultrajuoksussa, ei voi juosta pellit auki eikä usein edes sitäkään vauhtia, joka tuntuisi luonnolliselta. Suunnistuksessa täytyy ajoittain hiukan jarrutella, ettei järki sumene. 24h-juoksussa voimia täytyy säännöstellä niin pitkälle matkalle, että käytännössä vuorokauden aikana hidastellaan keinotekoisesti, varsinkin alussa. Juoksun sekaan voidaan lomittaa kävelypätkiä. Molemmissa lajeissa on tärkeää pystyä ajattelemaan väsyneenäkin selkeästi, vaikkakin eri syistä.

Harjoittelun kaksi koulukuntaa, laatu ja määrä ovat hyvin edustettuina molemmissa
lajeissa. Ainakin määräpohjaisella suunnistusharjoittelulla, johon joillakin kuuluu jopa
viiden tunnin maastovaelluksia ja satojen toistojen voimaharjoittelua pikkuruisilla
painoilla, pystyy sellaisenaan osallistumaan 24h tunnin kisaan.

Jostain syystä suunnistusharjoittelussa on korostetusti esillä peruskestävyysharjoittelu, vaikka itse kilpailut tapahtuvat lähes yksinomaan sen yläpuolella. Luullakseni hyvä peruskestävyys parantaa aivojen toimintaa myös, kun toimitaan selkeästi vauhtikestävyysalueella. Lisäksi itse suunnistusharjoitteissa on varsinkin junioreiden vaikea pysytellä peruskestävyysalueella. Sitä pitää siis harjoitella erikseen.

Tärkein lisäys ultrajuoksusta kiinnostuneen suunnistajan ohjelmaan lienee säännöllinen juokseminen sileällä alustalla eli tiellä tai radalla, sitä kun ei ohjelmaan vakiona kuulu. Tuskin haittaa vaikka olisi myös kokeillut esimerkiksi normaalia maraton-juoksua etukäteen.

Suunnitelman mukaan

Vaikka suunnistuksen ja 24h-juoksun harjoittelu ei radikaalisti poikkea toisistaan, niin
itse tapahtumina ne ovat kovin erilaisia. Suunnistus on sekä fyysiseltä että henkiseltä
intensiteetiltään kiivasrytminen suoritus. Tilanne etenee sekunti sekunnilta hyvinkin
erilaisten rastivälien kautta kohti tuntematonta koko matkan maalisuoralle asti, onnistuminen eli rastien löytyminen on joka hetki omien taitojen ja tarkkaavaisuuden
varassa. Etukäteissuunnittelu ei juuri auta, sillä kartan saa kouraan vasta, kun kello käy. Sen sijaan on harjoiteltava käytännössä: kilpaileminen ja kilpailumainen harjoittelu
jopa useita kertoja kuukaudessa on lähes välttämätöntä.

24h-juoksua ei voi harjoitella käytännössä lainkaan sellaisenaan, joten valmistautumiseen kuuluu monipuolinen etukäteissuunnittelu, muun muassa energiahuolto, varusteet ja strategian luonti. Eihän 24h-kisakaan tietysti aina etene tällaisenaan etukäteissuunnitelman mukaan, mutta uusia ongelmia tai muutoksia tipahtelee aika harvakseltaan eteen, tuskin edes joka tunti. Ongelman sattuessa on myös sallittua konsultoida huoltajaa, ensiapua tai vastaavaa.

Silti ultrajuoksussa on jotain samaa. Jollain tapaa 24h-juoksija on kuitenkin loppumatkasta jo erillään muusta maailmasta omassa taistelussaan - melko lailla oman päättäväisyytensä varassa. Ja tarkkaavaisuutensa ja itseluottamuksensa varassa, melkein kuin suunnistaja reitillään. Reittinä vain on oman habituksensa piiskaaminen eteenpäin kierros kierrokselta ja kasaantuvien ongelmien kolaaminen sen verran sivuun, että eteneminen voi jatkua.

Miksi suunnistaja ottaa lajivalikoimaan myös pitkät ultrajuoksut? En näet ole ainoa. Suunnistus on niin jännittävä ja kiinnostava laji, että siitä on melkoinen kynnys siirtyä tylsempään suuntaan. Näin jäljelle jää vain kourallinen vaihtoehtoja.

Ultrajuoksussa seikkailumomentti on vahvasti mukana, vaikka laji onkin verkkainen. Osa suunnistajista on vanhoilla päivillään siirtynyt seikkailu-urheilun harrastajiksi ja se heille suotakoon.

170 kilometriä ja ratkaisu loppukirissä

Kaustisen tulokseeni olen suhteellisen tyytyväinen kuntooni nähden. Pääsin sentään
uudelle kymmenluvulle 170 ja sain laitettua kampoihin noutajalle, joka tällä kertaa oikeasti
kutitteli kantapäillä. Kisa ei ollut helppo, vaan olin melko väsynyt alusta asti. Toivo heräsi vasta aamulla, kun havaitsin, että olen vieläkin tolpillani ja kierros kierrokselta pelissä mukana jollain senhetkisellä 2,5/1,5km juoksu/kävelyjaotuksella.

Lopputulos, viides sija lajin epävirallisessa SM-kisassa, ylitti kaikki odotukseni, sillä
mukana oli 27 kilpailijaa ja useita edustajia MM-kisajoukkueestakin. Jännitystä löytyi
sikälikin, että sijoitukset  5-7 ratkaistiin vasta viimeisen tunnin kuluessa loppukirin
aikana.

Teksti: Jyrki Leskelä