Salibandypelaajat ilman mailaa

Heiton salibändäreitä näkyi toukokuussa mitä erikoisemmissa ympäristöissä. Tai ei sikäli erikoisemmissa, jos kyse olisi painijoista tai yleisurheilijoista, mutta mailamiehille molski ja urheilukenttä olivat vähän tavanomaista eksoottisempia paikkoja.

”Toukokuu oli meillä kauden viimeinen treenikuukausi, harjoituksia vain kerran viikossa ja pelit pelattu jo huhtikuussa. Jotta pojat eivät aivan löystyisi, ajattelin käyttää heitä jossain toisessa lajissa. Muistin Ukkolan Ilkan joskus käyttäneen omia junnujaan painissa”, D98/E99-poikia valmentava Seppo Nikkilä taustoittaa.

Toinen keväällä kokeiltu laji oli yleisurheilu. ”Ensimmäisellä kerralla, kun piti kokeilla juoksua, oli niin huono keli, että paikalle uskaltautui vain kahdeksan poikaa.”

Samaan aikaan, kun salibandypelaajat väänsivät molskilla Janne Kärkkäisen ohjauksessa, kokeilivat painijat salibandytaitojaan.

”Painipojissa oli muutama pelaaja, jotka olisivat pallonkäsittelytaidoiltaan sopineet meidänkin joukkueeseen. Asennetta ja rohkeutta tilanteisiin pojilla oli ihan mukavasti. Hyvin pärjäsivät”, Nikkilä kehuu.

Palautetta painista hän oli taas ohimennen kuullut omilta pelaajiltaan: ”Raskasta oli.”

Paitsi urheilijat, myös valmentaja Nikkilä olisi ollut kiinnostunut tutustumaan Jatulissa seinän takana treenattavaan lajiin. Avoimien ovien viikot eri lajeissa jatkuvatkin syksyllä. Tarkoituksena on, että ohjaajat ja valmentajat voisivat poimia muista seuran lajeista vinkkejä omiin harjoituksiinsa. Yleisseuran laajaa osaamista kun voisi hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin.

Teksti ja kuvat: Tinja Repo